Nämä uutiset eivät ole niin iloisia kuin muut.
Rakas isoveljeni ja tyttäreni eno nukkui pois 1.4.2017. Hän ei siis kerenyt nähdä siskon tyttöään. Tämä minua surettaa suuresti.
Miksi en ole tästä aikaisemmin kirjoittanut?
Syy siihen on se että olen keskittynyt lapseemme ja olen omaa surutyötäni tehnyt.
Mutta nyt on aika.. Ai miksi ?
Koska tulevana viikonloppuna on hänen hautajaisensa. Hänet tuhkattiin. Veljeni oli vasta 32vuotias.
Miksi hänen piti lähteä? Hän hoiti minua kun olin vauva. Hän opetti minut kävelemään. Hän antoi minulle ikuisia muistoja ja kauniita unelmia. Hän avarsi minun maailmaani paljon. Hän oli ja tulee aina olemaan veljeni..paras ystäväni.
Muistan ikuisesti sen illan kun puhelimeni soi. Meidän yhteinen kaverimme soittaa ja kertoo että hänet on löydetty..kuolleena. Muista sanoneeni että jos tämä on jokin sairas aprilli pila niin tapan kaikki..
Siitä seuraavana soitin jo äitilleni että oliko poliisi ottanut häneen yhteyttä. Ei.. ei ollut. Jäimme äitini kanssa odottamaan poliisin vahvistusta tästä hirveydestä.
Seuraavana päivänä äiti soittaa minulle ja kertoo että poliisi kävi ja toi suruviestin. Äiti myös kertoi että hän oli nähnyt unta, että meidän edesmennyt koiramme Alma oli juossut pihan poikki valkoisen paketti auton taakse. Sen auton takaa ilmestyi sinisiin pukeutunut hahmo. Äiti ei viellä unen nähtyään osannut yhdistää mihin se olisi liittynyt. Selvennykseksi että Alma ei tykännyt yhtään piipaa autoista.
Kun poliisit tosiaan silloin tulleet niin se heidän auto oli ollut täsmälleen samassa kohtaa kuin äitin unen valkoinen paketti auto.
Mutta elkäämme muistako huonoja ja surullisia hetkiä.. muistakaamme vaan niitä kauniita ja iloisia asioita.
Hyvää matkaa rakas veljeni! Sinun ruumiisi ehkä on poissa mutta sinä elät tuulessa ja meidän sydämissämme.
~Laura~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti