sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Kuulumisia

Hei!

On taas hetki kulunut että en ole kirjoittanut oikeastaan mitään. Kaikki ajatukseni ja voima varani ovat menneet kouluun.

Tietenkin myös lapsiperheen arki vie oman osansa. Paljon on ollut mielessä mitä pitäisi kirjoittaa, mutta koskaan en ole vielä saanut sitä inspiraatiota siihen.

Tosiaan.. viimeksi kirjoitin heinäkuussa kun tein veljelleni syntymäpäivä kakun. Sen jälkeen olen itsekin viettänyt syntymäpäiväni ja aloittanut koulun.

Aurorastakin on tullut jo iso tyttö. Minun alottaessa koulun hän aloitti päiväkodin. Auroralla on mennyt oikein hyvin päiväkodissa. Hän syö, nukkuu ja leikkiin todella ahkerasti.

Aikaisemmin oli huolta Auroran vuorovaikutuksesta, mutta muutoksen siihen huomasi heti kun hän aloitti päiväkodin. Ennen Aurora vuorovaikutti vain läheisimmille ihmisille kuten minulle, isälleen, mummoille, papoille ja tädilleen. Ei niinkään vieraille aikuisille. Lasten kanssa hän on aina osannut vuorovaikuttaa, mutta nykyään hän myös tekee niin "vieraille" aikusillekkin.

Siinä oli hieman Auroran kuulumisia.

Mitäpä minulle kuuluu?

No koulu on alkanut hyvin ja tämä ala todella tuntuu siltä omalta. Siltä että tätä minä haluan tehdä. Aloitin siis 6.8.2018 Matkailun perustutkinnon.

Emme ole kerenneet olla koulussa kuin vasta kaksi kuukautta, mutta ollaan tehty tosi paljon siinä ajassa. Nyt kun tosiaan alkaa miettimään niin ollaan käyty tutustumasa Tornion ja Haaparannan joihinkin matkailualan/palvelualan yrityksiin, Aavasaksan matkailuyrityksiin, Tervolan matkailualan yrityksiin ja joihinkin Kemin matkailualan yrityksiin.

Totta kai meillä on ollut jo pari koettakin. Toinen koe oli matkailun perusteista ja historiasta, sain siitä H3 joten olen tyytyväinen. Ollaan myös tehty lakikoe. Voin sanoa että jos lukee lakia viikon niin siinä menee aivot oikeasti ihan löllöksi ja sykkyrälle. Kokeilkaapa itse.

Meidän luokka ei ole kovinkaan suuri, onneksi. Luokkahenki meillä on mitä parhain ja kaikki meidän luokalla on ihan huippu tyyppejä. Meillä vasta oli viikon loma niin sitä huomasi kuinka kaipasi niitä ihmisiä sieltä luokalta. Meinasi tulla vähän tylsää.

Kaikin puolin meillä on kyllä tosi mukavia opettajia. Meitä opettaa kaikkiaan 4 eri opettajaa. Jokaisella heistä on omanlainen opetustyyli, mutta sekin on vain hyväksi niin ei tule tunnit tai viikot pitkiksi. En voisi kuvitella meille parempia opettajia. Tietenkin tämä on vain minun mielipide.

Valitettavasti en tähän postaukseen saanut kuvia, mutta ehkä seuraavaan saan jo niitäkin.

Kiitos kun luit!

~Laura~



Teleportti vuoteen 2023

 Siitä on jo vuoden päivät kun viimeksi tänne kirjoittelin. On ollut niin paljon kaikenlaista, että energiaa ei ole vain tänne asti riittäny...