Sunnuntaina 6.8 Aurora sai kouristus kohtauksen. En silloin vielä tiennyt mikä se on ja ajattelin seuraavana päivänä tarkkailla tyttöä tuleeko niitä lisää. Kyllä niitä tuli. Eka tuli päivällä jonka jälkeen soitin äidilleni ja kysyin mitä nää vois olla ja mitä teen. No hän käski katsomaan sen päivän että tuleeko niitä lisää ja millaisia ne tarkkalleen ovat. Tein niin ja illalla hänelle tuli ennen nukkumaan menoa taas uusi.
Yön hän nukkui todella levottomasti mikä on Auroralle hyvin epänormaalia. Hän nukkuu joka yö todella hyvin ja rauhallisesti.
Tiistai aamuna hänelle tuli 6-7 väliin ensimäinen sen päivän kohtaus ei kovin voimakas eikä kovin pitkä kestoinenkaan, joten päätin että soitan neuvolaan sen puhelin ajalla eli 11-12. En kyllä vain jäänyt odottamaan niin pitkäksi aikaa koska seuraava kohtaus tulikin jo vähän jälkeen yhdeksän ja se tuli voimakkaana ja tuntui että se ei loppuisi ollenkaan. Soitin melkein samantien länskän päivystykseen ja kerroin heille kaiken mitä olin havainnut. He käskivät tulla heti kun vain pääsisin ja onneksi pääsin sinne todella ripeästi.
Sairaalaan päästyäni meni triagen kautta johonkin huoneeseen jossa häntä tutkittiin alustavasti. Sen jälkeen menimme lasten vuodeosastolle jossa emme kerenneet kovin kauaa olla kun lähdimmekin jo aivokäyrä filmeille eli eeg:hen. Saimme jopa yhden kohtauksen tälle filmille. Sen jälkeen siirryimme takaisin lasten osastolle ja jäimme odottelemaan tietoja.
Sitten tuli äidin yksi kamalimmista hetkistä. Aurora joutui jäämään osastolle ja minä lähdin kotiin, tietämättömänä mitä hänelle kävisi ja mitkä olisivat tulokset. Olisin tietysti saanut jäädä sairaalaan yöksi, mutta en olisi saanut sielä ollenkaan unta joten totesin että minun on parempi mennä kotia nukkumaan ja tulla likan tueksi hyvin nukkuneena.
Seuraavana päivänä sain varmistuksen.. hänellä on vakava epilepsia, mutta luojalle kiitos se ei ole hengenvaarallinen. Todella suuri kivi vyöryi pois sydämeni päältä kun kuulin sen. Hän kävi myös aivokuvauksissa, keuhkokuvauksissa, magneettikuvissa. Häneltä otettiin myös verikokeita ja pissanäytteitä.
Kortisoni kuuri aloitettiiin torstaina eli sitä on annettu nyt kolme kertaa. Sitä annetaan joka toinen päivä kahden viikon ajan.
Harmillista on vain se että me emme Samin kanssa tiedä milloin saamme pikku prinsessamme kotiin. Ikävä on iltaisin tosi kova kun ei ole sitä omaa lapsen kanssa kehitettyä rytmiä. Ei ole se pienokainen tuhisemassa tossa omassa pinnasängyssään tai heräämässä aamulla iloisena ja ihanan hymynsä kanssa.
Voimia minulle antaa se että vaikka likalla on epilepsia ja hän on sairaalassa niin hän jaksaa hymyillä ja nauraa... olla siis oma ihana itsensä. Vaikka ikää hänellä on vasta 4kk niin hän jakaa positiivista energiaa kaikille ja näyttää siltä kuin hänellä ei mitään epilepsiaa olisikaan. Äitin ja isin reipas prinsessa.
Onneksi kohtauksia ei ole tullut nyt. Viimeisimmät ovat tulleet perjantaina 11.8 toinen kesti alle 2min ja toinen alle 1min.
Hän voi oikein hyvin ja on osaavissa käsissä. Hänen kanssa on joku koko ajan eli siis hän ei ole sekuntiakaan yksin. Aamulla taas nään prinsessani.
~Laura~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti